02/15 / torstai 12.11.2015

YTHS:n asiakas on aina oikeassa!

YTHS:n asiakas on aina oikeassa!

12.11.2015

Kolme neljästä asiakastyytyväisyyskyselyn vastaajasta antoi YTHS:n hoidontarpeen arvioinnista erinomaisen tai kiitettävän arvosanan.

Yli 80 prosenttia vastaajista kehui sujuvaa yhteydenottoa, sopivia aukioloaikoja ja hoitoaikoja sekä YTHS:n kustannusten kohtuullisuutta. Kehitettävää YTHS:llä on odotusaikojen ripeyttämisessä sekä tiedon saamisessa omaan hoitoon liittyen, ja näihin haasteisiin säätiö aikookin pureutua kunnolla kuluvan toimintavuoden aikana.

Asiakastyytyväisyyskyselyihin vastasi lukuvuoden 2014-15 aikana yli 7500 YTHS:n asiakasta. Heistä runsas 40 prosenttia kuului ikäryhmään 23–27 -vuotiaat. Kaksi kolmesta kyselyn vastaajasta oli naisia, ja yhdeksän kymmenestä oli käyttänyt aktiivisesti palveluita.

YTHS kerää säännöllisesti palautetta asiakkailtaan eri kanavien kautta. Suosituin yhteydenottotapa on verkkopalaute, palaute jalkalaitteiden avulla sekä palaute, jota kerätään säännöllisesti asiakastyytyväisyyskyselyjen avulla. Lue lisää palautteesta.

Palvelumittarista voit tutkia asiakastyytyväisyyttä tarkemmin. Tutustu palvelumittariin pdf-muodossa tästä linkistä.

Teksti Hanna Kari ja Sari Krappe
Kuva Jukka Alasaari

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Lisää uutisia samasta kategoriasta

YTHS:n asiakas on aina oikeassa!