02/15 / torstai 12.11.2015

Pohjanmaan Punatukasta hankejohtaja Töölöön

Pohjanmaan Punatukasta hankejohtaja Töölöön

12.06.2013

Minna Järvi löysi YTHS:n hankejohtajan paikan intuitiolla. Minnalle oli Otaniemen asiakkaana jäänyt YTHS:stä positiivinen kuva, kuten muun muassa mainiosti opiskelumatkan yhteydessä toiminut rokotuspalvelu. Minna haki hankejohtajan paikkaa. Vuoden alusta hänet on löytänyt säätiön hallinnon seiskakerroksesta.

Minnalla on monipuolinen työkokemus Nokian tehtaan laatupäällikkönä globaaleissa laatu- ja kehitystoiminnoissa. YTHS:lle hän siirtyi matkapuhelinpuolen taloushallinnon kehitysorganisaatiotiimistä. Terveydenhoidon alalta hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta, mutta julkisuudessa paljon ollut terveydenhoidon kehittäminen ja uudet näkymät kuitenkin kiinnostivat. Pian kävikin ilmi, että YTHS:llä lähtökohta on erilainen kuin muualla, ja työnteon aiemmat ns. itsestäänselvyydet rapisivat yksi kerrallaan pois.

Aktiivinen henkilökunta on hankejohtajan paras ystävä

Mainiosti toiminut vanha YTHS:n potilastietojärjestelmä todettiin tulevan lähiaikoina tiensä päähän. Nyt on siis aika hankkia uusi. Minnan mielestä uudessa järjestelmässä pitäisi olla turvatut yhteydet myös YTHS:n ulkopuolelle.

- Vaatimusmäärittelyissä meidän on tärkeää miettiä, mitä toimintoja tarvitsemme tukemaan moniammatillista yhteistyötä, Minna ohjeistaa.

Vaikka Minna on hankejohtaja, tulee uuden potilastietojärjestelmän sisältö YTHS:n työryhmiltä ja asiantuntijoilta. Tämä työ etenee vaiheittain, ja sen ensimmäinen etappi tulee olemaan e-resepti, jonka käyttöönotolle on olemassa olevat lakisääteiset velvoitteet ja aikataulutus.

Tavoitteita työstettiin hankkeen ensimmäisessä suuressa työpajassa maaliskuisena keskiviikkopäivänä. Työpajaan osallistui niin ammattitaustoiltaan kuin työpisteittensä maantieteellisen sijainnin suhteen monipuolinen joukko säätiön työntekijöitä. Minna kehuu aktiivista osallistumista.

- Tavoitteista kannattaa käydä jatkuvaa keskustelua kaikilla erilaisilla foorumeilla (kahvipöydissä, ammattiryhmäkokouksissa, työpaikkakokouksissa). Tavoitteisiin liittyvää palautetta ja ajatuksia toivomme sähköpostitse potilastietojärjestelmä-hankkeen omaan sähköpostijärjestelmään, hän muistuttaa.

Minna kiittää työkavereiden kanssa vietettyjä yhteisiä kahvitaukoja ja lounashetkiä. Ne helpottavat uuteen työyhteisöön tutustumista ja tauottavat työpäivää. Työ on myös vastannut odotuksia ja tuonut mukanaan positiivisia yllätyksiä.

Kotona perheeseen kuuluvat kotipuolesta ”Pohjanmaalta napattu” puoliso ja pienet tyttäret, joiden ehdoilla ulkoillaan ja matkaillaan. Ja jos aikaa vielä riittää, löytyy tekemistä lentopallon ja golfin parista.

Sähköpostiosoite: potke(at)yths.fi

Lisätietoa YTHS:n potilastietojärjestelmä-hankkeen etenemisestä löydät YTHS:n verkkosivujen ajankohtaisuutisista.

Teksti Merja Lauri
Kuva YTHS viestintä

Kommentoi

Otsikko:
Viesti:
Nimi: