02/15 / torstai 12.11.2015

Haastellaan: Stressi ja ylikunto

Haastellaan: Stressi ja ylikunto

12.06.2013

Eräs läheiseni muisteli äskettäin tilannetta lapsuudestaan, jossa pääsi isänsä kanssa myllyyn viemään viljaa. Myllyn meteli sattui lapsen korviin ja pelotti. ”Meteliin tottuu”, selitti isä, kun lasta huolestutti, miten myllyn setä sen kestää? ”Kaikkeen tottuu.”

Myöhemmin lääkäriopinnoissa hänelle valkeni, mihin tämä tottuminen perustuu. Kun meteli lakkaa häiritsemästä, on syntynyt kuulovaurio.

Ihminen sopeutuu melkein mihin vaan. Sopeutumisen hinta on toinen juttu. Sopivan kokoiset haasteet ovat kasvun ja kehityksen välttämätön moottori. Jokainen, joka ilokseen ja hyödykseen jumppaa aivo- tai lihassolujaan, tietää tämän. Jos taas haaste on liian suuri voimavaroihin nähden, ei seuraa kasvua vaan negatiivista stressiä ja vaurio. Liika treenaus vie liikkujankin ylikuntoon ja uupumukseen.

Useimmilla opiskelijoilla on takanaan kaksi merkittävää siirtymää ennen yliopistoon tuloa. Ensimmäinen on siirtymä kotihoidosta päivähoitoon. Seuraava on siirtymä päivähoidosta kouluun. Kummassakin siirtymässä ympäristö ja sen vaatimukset muuttuvat merkittävästi. Kumpikin tilanne kysyy sopeutumista. Näissä siirtymissä kasvaneita henkisiä lihaksia tarvitaan, kun hyppy aikuiseen itsenäisyyteen alkaa.

Uusimman Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan opiskelijoista joka kolmas opiskelija kokee runsasta stressiä. Stressiä aiheuttavat erityisesti puutteellinen ote opiskeluista, mielialaongelmat, tulevaisuuden suunnitteleminen ja tunne siitä, että omat voimavarat ja kyvyt eivät riitä. Esiintyminen on niin ikään ongelma joka kolmannelle. Lisäksi melkein puolet opiskelijoista kokee ajoittain tai usein yksinäisyyttä.

Osa nuorista siis sopeutuu, viihtyy, löytää kavereita ja paikkansa opiskeluympäristössä. Osa näyttää hyytyvän selittämättömällä tavalla jo opiskelutaipaleen ensimetreille. Opinnot eivät lähde sujumaan. Kavereita ei löydy. Jännitys käy ylivoimaiseksi. Olo on keinoton ja tyhjä, mutta selitystä on vaikea löytää. Kaikkihan on mennyt hyvin tähän asti. Vai onko?

Voisiko kyse olla ”ylikunnosta”? Entä jos sopeutuminen aiemmin päivähoitoon ja kouluun onkin ollut näennäistä? Entä jos todellisuudessa se on vaatinut liikaa ja hintana on ollut vaurio – yhteyden tunteen katkeaminen siihen asti sisäistettyyn turvaan? Syvä yksinäisyyden kokemus vieraassa ympäristössä on lapselle hyvin pelottava ja hajottava tunne. Kerran koettuna se palaa myöhemminkin. Myös kokemus siitä, etteivät omat voimat riitä, jää minuuteen.

Kulttuurimme korostaa reippautta ja itsenäisyyttä. Moni erehtyy luulemaan, että ne saavutetaan kitkemällä pois vastakohdaksi kuviteltuja ominaisuuksia, kuten arkuutta ja riippuvuutta. Lapsia koulitaan itsenäisiksi. Näitä käytäntöjä näkee niin perheissä, kerhoissa, hoidossa kuin kouluissakin. Lapsen itkuun ei vastata. Syli evätään. Lapsi ravistetaan irti. Lapsen tunteet sivuutetaan, tilalle tarjotaan ”järkipuhetta” tai toimintaa.

On riski, jos lapseen suhtautuminen vaikuttaa joka puolella samaan suuntaan. Silloin kukaan ei sano lapselle: On ok jännittää. On ok, ettet uskalla. Tämä taitaa olla sinulle liikaa. Ole rauhassa, peruutellaan ja odotellaan. Tule syliin.

Todellinen vahvuus ja itsenäisyys voi kehittyä vain sitä kautta, että saa olla riittävän pitkään riippuvainen ja tarvitseva. Parhaimmillaan perheessä, hoidossa ja koulussa tämä ymmärretään. Aina niin ei tapahdu. Silloin kun tilanteen vaatimukset ovat ylittäneet lapsen resurssit, nähdään jäljet lopulta täällä meillä – YTHS:ssä.

Riitta Ylikomi
yhteisöterveyden vastaava psykologi

Kuva YTHS viestintä

 

 

Kommentoi

Otsikko:
Viesti:
Nimi:

Lisää uutisia samasta kategoriasta

YTHS uusin silmin