02/15 / torstai 12.11.2015

Ylioppilaiden terveydenhuollon toimihenkilöiden 44. vuosikokous

Ylioppilaiden terveydenhuollon toimihenkilöiden 44. vuosikokous

29.04.2015

Ylioppilaiden terveydenhuollon toimihenkilöt ry:n (YTT) 44. vuosikokous järjestettiin Oulussa 18.4.2015. Mukana kokouksessa oli 23 yhdistyksen jäsentä eri puolilta Suomea.

Virallisen kokouksen jälkeen kukitimme pitkäaikaisen yhdistyksen jäsenen Marja-Leena Solaranta-Vähän, joka jää eläkkeelle elokuussa. Hän on ollut YTT:n toiminnassa aktiivisesti mukana yhdistyksen perustamisvuodesta lähtien eli kunnioitettavat 44 vuotta. Saimme kuulla Marja-Leenalta hilpeitä muistelmia YTT:n historian ajoilta ja yhteisistä retkistä.

Kokouspäivään kuului myös opastettu kiertoajelu Oulun historiallisissa paikoissa. Matkalla vallitsi hiljaisuus, kun kuuntelimme korvat tarkkana oppaan kertomuksia kaupungin vaiheista ja kuuluisista suomalaisista vaikuttajista jotka varttuivat Oulussa. Tiesittekö että K. J. Stålberg, Kyösti Kallio ja Martti Ahtisaari ovat aikanaan valmistuneet Oulun Lyseosta ylioppilaiksi?

Päivä oli antoisa ja mielenkiintoinen. Oli mukava nähdä työntekijöitä eri YTHS:n toimipisteistä ja vaihtaa kuulumisia. Sivusimme samalla kehitysideoita ja keskustelimme ajankohtaisista asioista.

On mahtavaa, että tällainen yhdistys on olemassa. Yhdessä on helpompi kohdata työelämän alati muuttuvat haasteet.

Kiitän kaikkia vuosikokoukseen osallistuneita ja oululaisia, jotka järjestivät meille onnistuneen päivän.

Ensi vuonna tavataan uudelleen!

Sari Yrjänä
YTT:n puheenjohtaja

Kuva Sari Yrjänä

Kommentoi

Otsikko:
Viesti:
Nimi: