02/15 / torstai 12.11.2015

Esittelemme: Turun terveyspalveluyksikön johtaja Maisa Kuusela

Esittelemme: Turun terveyspalveluyksikön johtaja Maisa Kuusela

04.12.2014

Mikä innosti sinua hakemaan meille töihin?

Olin kuullut, että YTHS on hyvä ja mukava työpaikka. Olin viihtynyt entisessä työpaikassani jo niin pitkään, että oli sopiva aika etsiä uudenlaisia haasteita. YTHS oli sopivan erilainen. 

Mistä tulet?

Valmistumiseni jälkeen tein vuosia terveyskeskuslääkärin töitä Kaarinan-Piikkiön terveyskeskuksessa. Yleislääketieteen erikoistumiseeni tarvittavat sairaalapalvelut tein Turunmaan sairaalassa ja TYKS:n ja Turun kaupunginsairaalan psykiatrialla. Lisäksi olen toiminut Turun yliopiston yleislääketieteen opettajana. Viimeiset kymmenen vuotta tein töitä Turun kaupungille, ensin viisi vuotta perusterveydenhuollossa eteläisen alueen ylilääkärinä ja sitten viisi vuotta hyvinvointitoimialan hallinnossa palvelujohtajana. 

Mitä odotuksia sinulla on uudesta työstäsi?

Odotukset ovat jo tässä vaiheessa osittain täyttyneet. Uuden oppiminen ja uuden tyyppinen organisaatio virkistää. On varsin mielenkiintoista tehdä pitkästä aikaa myös potilastyötä. Potilaat täällä ovat mukavia. Uskon myös, että YTHS on jatkuvasti kehittyvä ja dynaaminen työpaikka. 

Minkälainen sinusta on hyvä johtaja, entä hyvä alainen?

Hyvän johtajan ja alaisen hyvät ominaisuudet ovat mielestäni aika pitkälle samat. Luotettavuus ja avoimuus lienevät molemmille tärkeitä ominaisuuksia. Hyvä vuorovaikutus puolin ja toisin on tärkeää. Hyvä johtaja pystyy innostamaan alaisensa työskentelemään sovitun tavoitteen saavuttamiseksi. 

Terveyden edistäminen ja opiskeluympäristön terveellisyys ja turvallisuus ovat tärkeä osa työtämme. Mitä ajatuksia tämä herättää sinussa?

Uskon, että opiskeluterveydenhuollon rooli menee vähitellen yhä enemmän tähän suuntaan. Terveyden edistäminen on tärkeä osa työtämme – valitettavasti se usein jää taka-alalle kaiken muun kiireen keskellä. Terveyttä edistävällä työllä saamme kuitenkin jatkossa resurssit riittämään paremmin. 

Mitä harrastat? Miten rentoudut?

Musiikki, erityisesti kuorolaulu on varmasti tärkein harrastukseni. Viime vuosina olen lisäksi harrastanut väitöskirjan kirjoittamista. Sen projektin sain loppuun huhtikuussa. Aika-ajoin olen innostunut erilaisista teatteriproduktioista. Paheellisin rentoutumiskeinoni lienee pasianssin peluu. Kesämökin pihatyöt tuovat hyvää vaihtelua talviseen arkeen. 

Minkälainen perhe sinulla on?

Kotona minulla on aviomies ja Ada-koira. Molemmat tyttäret ovat jo muuttaneet omilleen. Lapsenlapsiakin on kaksi. 

Uudelta johtajalta odotetaan aina uusia tuulia, mitkä asiat sinusta vaativat täällä tuuletusta?

Meillä on vanhoja pinttyneitä toimintatapoja, joita voisi miettiä uudelleen ja kehittää. Aina pitäisi miettiä, onko tämä todella tarpeellista ja voisiko tämän asian tehdä jotenkin helpommin. 

Onko sinulla jotain hyviä vinkkejä työhyvinvointiin ja työssä jaksamiseen?

Asia kerrallaan. Töitä ei kannata kasata, vaan hoitaa mahdollisuuksien mukaan kerralla kuntoon. Ja vapaa-ajalla virkistäydytään ja levätään. 

Miltä YTHS:n tulevaisuus sinusta näyttää?

YTHS tulee olemaan tulevaisuudessakin opiskelijoiden terveyspalvelujen tuottaja.

Kysymykset ja kuva Terttu Vanonen

Kommentoi

Otsikko:
Viesti:
Nimi: